Etusivu

HALU AUTTAA    TURVALLISESTI    LAADUKKAASTI    YHDESSÄ

 

Suomen Lentopelastusseura ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoisen etsintä- ja valvontalentotoiminnan kattojärjestö.

Seura kouluttaa ja koordinoi vapaaehtoisia miehistön jäseniä viranomaistoimia tukevaan toimintaan.

 

LUE LISÄÄ TOIMINNASTA 

UUTISIA

Vuoden vapaaehtoinen pelastaja -tunnustus Anne-Maarit Hintikalle

Anne-Maarit Hintikalle myönnettiin Vuoden vapaaehtoinen pelastaja -tunnustus Haapavedellä. Palkinnon myönsi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) keskustoimikunta Vapepa-foorumissa 25.11. Hän on toiminut vapaaehtoisena jo 90-luvulta lähtien, alkaen Punaisen Ristin ensiaputoiminnasta ja Vapepasta. Nykyisin hän toimii Vapepa-johtajana, kouluttajana sekä maastoetsijänä ja lentopelastajana. Hintikka korostaa läsnäolon ja avun merkitystä, ja hänelle myönnetty tunnustus tuli täytenä yllätyksenä. Hän kiittää myös viranomaisia […]

Olemme uudistamassa nettisivujamme!

Tiedoksesi, että olemme parhaillaan tekemässä muutoksia nettisivuihimme parantaaksemme käyttäjäkokemusta ja tarjotaksemme entistä laadukkaamman sisällön. Uudet nettisivut on tarkoituksena julkaista joulukuun aikana, joten kannattaa pysyä kuulolla. Mitä odottaa: Uusi ulkoasu Parannettu käytettävyys Nettisivujen selkeys Kaikki tämä on tulossa pian! Pysy kuulolla ja tarkista sivustomme myöhemmin uusien päivitysten varalta. Kiitämme kärsivällisyydestäsi ja odotamme innolla, että voimme tarjota […]

Ilmoittaudu koulutukseen: Järjestökouluttaja pilotointi

Opintokeskus Siviksen yhdistystoiminnan verkkokurssien tuoteperhe kasvaa syksyllä 2023 uudella tulokkaalla, kun Järjestökouluttajan pilottikoulutukset alkavat. Koulutus vastaa järjestöjen tarpeisiin koulutusosaamisen ja laadukkaamman pedagogiikan vahvistamisesta sekä verkko- että lähikoulutuksissa. Mistä järjestökouluttaja koostuu? Järjestökouluttaja on suunniteltu vahvistamaan koulutuksen osallistujien osaamista monipuolisesti. Koulutuksen kantavat teemat ovat: Kouluttajana järjestössä. Koulutuksen johdanto-osiossa syvennytään kouluttajan rooliin järjestön edustajana sekä kuullaan rohkaisevia esimerkkejä […]

Toimintakertomus 2022

Toimintakertomus 2022

Risto Viljaselle Lentokapteenin arvonimi

Tasavallan presidentti on myöntänyt perjantaina 9. joulukuuta 2022 Lentokapteenin arvonimen Risto Viljaselle. Hän on toiminut ansiokkaasti lukuisissa operatiivisissa ja hallinnollisissa tehtävissä Suomen Lentopelastusseurassa. Risto on tehnyt monipuolisen ilmailu-uran niin sotilaslentäjänä kuin siviilissäkin. Tähän päivään mennessä hänen lentopäiväkirjaan on kirjattuna 10 900 lentotuntia. Lentopelastusseura onnittelee ja kiittää Lentokapteenia merkittävästä panoksesta niin lentopelastuksen kuin suomalaisen ilmailun eteen! […]

Lentopelastaja Jussi Laineelle myönnettiin Lentokapteenin arvonimi

Lentopelastusseura onnittelee pitkäaikaista aktiivista Lentopelastajaa Jussi Lainetta lentokapteenin arvonimestä, jonka tasavallan presidentti on myöntänyt 10.6.2022. Jussi on tehnyt monipuolisen ilmailu-uran niin ammattinsa kuin harrastuksensa puitteissa. Muun muassa Savonlinnan ja Varkauden lentoasemien pitkäaikaisena päällikkönä hän on toiminut merkittävällä tavalla suomalaisen ilmailun hyväksi. Lentopelastajana hänet tunnetaan aktiivisena kouluttajana ja useiden vastuutehtävien luotettavana hoitajana, kuten oman hälytysryhmänsä varajohtajana. […]

Lentopelastusseura mediassa

SLPS on ollut kevään aikana hyvin näkyvillä eri lehdissä. Juttuja Lentopelastusseurasta on julkaistu seuraavissa medioissa:   Poliisi & Oikeus 2/2022 (sivu 36)   Pilven Veikko 1/2022 (sivu 24)   Pelastustieto 4-5/2022  

Vapepa-selvitys

Hyvät Vapaaehtoisen pelastuspalvelun avaintoimijat ja yhteistyökumppanit, Vapepan koordinaatiojärjestöt (Suomen Punainen Risti, Suomen Lentopelastusseura ja Suomen Meripelastusseura) ovat alkuvuoden aikana teettäneet selvityksen verkoston toiminnasta. Selvityksen tavoitteena oli arvioida, miten Vapepa-verkosto toteuttaa tehtäväänsä ja tarkoitustaan tarkoituksenmukaisesti, vaikuttavasti ja tehokkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä sekä mikä on verkoston lisäarvo auttamistilanteissa, suhteessa viranomaistarpeisiin valtakunnallisella ja alueellisella tasolla. Selvitys liittyy myös käynnissä olevaan Vapepan johtosäännön päivittämiseen. Selvitykseen sisältyi laaja kysely verkoston jäsenjärjestöille ja viranomaisille, joita täydennettiin […]

KORONAPÄIVITYS 16.3.2022

Koronaviruksen torjunta jatkuu, koulutuksessa ja harjoittelussa käytetään tilanteenmukaista tarkastelua. Kokoontumisrajoitukset on pääosin purettu. Joitakin paikallisia rajoituksia saattaa esiintyä, mutta toistaiseksi esimerkiksi Lentopelastusseuran operatiiviseen toimintaan, harjoituksiin tai koulutukseen liittyvät tapahtumat voidaan järjestää rajoituksetta. Korona ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään, päinvastoin, tartuntojen lukumäärä on suurempi kuin koskaan, joten SLPS:n toiminnassa käytetään edelleen ja laajamittaisesti perussuojaustoimia, maskeja, käsien [...]

Lentopelastaja 2021

Lentopelastaja lehden voit lukea täällä

Taivaankirput

Elettiin aikakautta ennen maailmansotaa, 1930 –lukua. Ranskalainen Henri Mignet kehitti tee-se-itse –lentokoneen, joka houkutteli etenkin niin helpoilla lento-ominaisuuksilla, että ei edes lentokoulutusta eikä lupakirjaa tarvittu. Koneen aerodynamiikka perustui n.s. ”control-wing” –rakenteeseen, jossa runko roikkuu yläsiivestä ja ohjaus tapahtuu ilman korkeusperäsintä ja ilman siivekkeitä vain yläsiiven kohtauskulmaa muuttamalla ja jalkapolkimia normaalisti käyttäen. Pienestä, helppotekoisesta jokamiehen ja [...]

Tule mukaan pelastustoimintaan

Sivustolle vapaaehtoisetpelastustoiminnassa.fi tuotetaan asiantuntijavoimin käytännönläheistä ja päivitettyä tietoa pelastustoiminnasta. Sisällöt suunnataan seuraaville kohderyhmille: Kansalaiset, vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet Viranomaiset Järjestöt ja yhteisöt Kaikki pelastustoimiin osallistuvat ja vapaaehtoista pelastustoimintaa edistävät yhteisöt saavat haluamaansa näkyvyyttä sivustolla. Uutta aineistoa tarjolla kohderyhmätahojen toimesta sekä aihetta käsittelevin artikkelein tällä sivustolla että linkkien kautta heidän omilla sivustoillaan.

Katso esittelyvideo MOVA-lentopelastajien toiminnasta

MOVA-lentopelastajamme ovat tehneet hienon videon toiminnastaan lentopelastusseuran tehtävällä. Katso video TÄSTÄ

Osaamistavoitteet selkeyttävät Lentopelastusseuran toimintaa

Kaikkiaan 17 osaamistavoitetta kertoo, mitä Lentopelastusseuran koulutuksiin osallistunut osaa. Järjestö koki osaamistavoitteet niin hyödyllisiksi, että ne kirjattiin myös strategiaan. Lue lisää SivisNYT julkaisusta.  

Valtuusto kokoontui syyskokoukseen

Suomen Lentopelastusseuran valtuusto kokoontui lauantaina 23.10. sääntömääräiseen syyskokoukseen ja seminaariin. Syyskokouksessa päätettiin sääntömääräisistä asioista, kuten vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 sekä täydennettiin hallitusta erovuoroisten osalta. Ensi vuonna Lentopelastusseura tulee erityisesti toiminnassaan kehittämishankkeisiin. Ne koskettavat mm. ICT-sektoriamme järjestelmäintegraation parantamisen, verkkokoulutuksien ja niiden ratkaisujen sekä miehittämättömän ilmailun kehittämisen osalta. Tämän lisäksi ilmatoimintojen asiantuntijana käymme jatkuvaa vuoropuhelua […]

Valmiusalueharjoituksia ja Lentopelastajan perehdytyskursseja

Suomen Lentopelastusseurassa ollaan pitkän koronasta aiheutuneen taon jälkeen päästy järjestämään valmiusalueharjoituksia ympäri Suomen. Syksyn harjoitussumaa ovat rytmittäneet tähänastiset valmiusalueharjoitukset ja Lentopelastajan perehdytyskurssit Savossa, Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla. Menneenä viikonloppuna Kauhavalla vanhan Lentosotakoulun miljöössä järjestettiin Pohjanmaa – Keski-Suomi valmiusalueen harjoitus, joka toteutettiin samanaikaisesti osana Naisten Valmiusliiton NASTA FRISKI21 -harjoitusta. Mainitun valmiusalueen lentopelastajat osallistuivat harjoitukseen eri hälytysryhmistä. […]

Artikkeli palolennoista Koillis-Savossa 26.8. 2021

Koillis-Savo haastatteli Kuopion Lentäjiä palovalvontalentotoiminnasta. Lukusuositus!

Vuoden 2020 hälytysryhmä palkittiin

Lentopelastusseura palkitsee vuosittain “Vuoden hälytysryhmä” -tittelillä operatiiviseen toimintaan osallistuvan hälytysryhmän, joka on toiminnallaan osoittanut merkittävää sitoutumista, ammattitaitoa ja kehityshakuisuutta. Vuoden 2020 hälytysryhmänä palkittiin Tampereelta RPAS 501, jonka henkilöstölle luovutettiin Lentopelastusseuran standaari merkiksi hyvästä työstä. Vuoden hälytysryhmä -titteliä myönnettäessä Lentopelastusseuran hallitus yksimielisesti totesi yhdessä valmiuspäällikön kanssa 501:n toiminnan täyttävän palkitsemisen kriteerit kirkkaasti. Myöntökirjassa palkitsemisen perusteina todetaan: […]

Lentopelastusseuran toimintakertomus 2020

Suomen Lentopelastusseuran toimintakertomus 2020 on luettavissa alla olevasta linkistä: Toimintakertomus SLPS 2020

Lentopelastusseuran valtuusto kokoontui kevätkokoukseensa

Suomen Lentopelastusseuran valtuusto kokoontui kevätkokoukseensa lauantaina 17.4 2021. Valtuusto käsitteli sääntömääräiset asiat hyväksyen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myöntäen tili- ja vastuuvapauden. Lisäksi kokous päätti hallituksen jäsenten erovuoroista sekä hyväksyi Lentopelastusseuran ja jäsenyhdistysten välisen palvelusopimuksen. Valtuusto päätti myös ansioituneiden jäsenien palkitsemisista. Vuoden Lentopelastajaksi 2020 valittiin Esko Pajari. Valtuusto päätti yksimielisesti valita Pajarin Vuoden Lentopelastajaksi seuraavin perustein: […]

Alueellinen valmius vahvistuu

Suomen Lentopelastusseuran hallituksen kokouksessa 13.1. 2021 hyväksyttiin seuran uudeksi jäsenyhdistykseksi Hallin lentokerho ry. Hallin lentokerhon kotikenttänä toimii Jämsän Hallin lentoasema. Hallin lentokerho yhdistyi Finavitecin ilmailijoiden kanssa, minkä tuloksena Hallista operoi nyt n. 50-jäseninen ilmailijayhteisö. Hallin lentokerhon toiminta koostuu purjelennosta, moottorilennosta ja ultrakevyt-ilmailusta. Yhdistyksellä on kalustonaan Piper Arrow III yleisilmailukone, joka soveltuu hyvin esimerkiksi valvonta- ja […]

Lentopelastusseura uudella hallintomallilla vuoteen 2021

Suomen Lentopelastusseura toteuttaa perustehtäväänsä vakiintuneella tavalla myös alkavana vuonna 2021. Tämä tarkoittaa lentopelastusvalmiuden ylläpitoa kaikilla valmiusalueilla ja palveluillaan yhteiskunnallisen lisäarvon tuottamista. Alkavaan vuoteen yhdistys on jo kuitenkin ryhmittänyt organisaationsa uudella tavalla. Käyttöönotettu uusi hallintomalli muokkaa Lentopelastusseuran organisaatiota paremmin tulevaisuuden haasteisiin vastaavaksi, mutta myös yhdistyksen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi. Näkyvin muutos realisoituu uuden toimielimen valtuuston perustamisessa. Valtuuston […]

Secappille menestystä!

Jyväskyläläinen Secapp Oy on valittu vuoden 2020 kasvuyritykseksi. Suomen Lentopelastusseura onnittelee yhteistoimintakumppaniaan lämpimästi. Lentopelastusseura on käyttänyt Secapp-hälytysjärjestelmää jo vuodesta 2017 alkaen. Noista päivistä järjestelmä on kehittynyt huomattavasti, vaikkakin perustoiminnot ovat entisellään. Otimme käyttöön myös MDO-raportointijärjestelmän, joka sittemmin on osittain yhdistetty hälytysjärjestelmän kanssa. Tässä meidänkin sormemme ovat olleet jossain määrin pelissä mukana. On ollut mukavaa toimia […]

EERO LYYTINEN 1952-2020

Suomen Lentopelastusseuran pitkäaikainen jäsen Eero Lyytinen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen 19.12.2020. Lentopelastusseura kunnioittaa jäsenensä muistoa ja ottaa osaa läheisten suruun. EERO LYYTINEN ON POISSA JOUKOSTA Juuri ennen joulua saimme kuulla ikävän uutisen, Kuopion Lentäjät ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Eero Lyytinen oli menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteen. Lentäminen oli Eerolle isän perintöä ja hän aloitti ilmailijan uransa jo 16-vuotiaana purjelennolla. […]

METSÄPALOVALVONTA TÄYDESSÄ VAUHDISSA

Kuuma ja kuiva kesäkuu on tuottanut paljon metsäpalojen tähystyslentoja. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. joka koordinoi metsäpalojen lentotähystystä valtakunnallisesti, julkaisi kesäkuun lopussa tiedotteen sen hetkisestä tilanteesta. Tänä vuonna toiminta aloitettiin heti toukokuun alusta, taisivatpa ensimmäiset lennot olla jo huhtikuun puolella. Kesäkuun loppuun mennessä lentoja on lennetty 557, ja niillä on havaittu 167 maastopaloa. Vertailun vuoksi; viime vuosien kuivin […]

LENTOPELASTUSSEURA JA KORONAVIRUSEPIDEMIA 23.6.2020

Koronavirusepidemian leviämisen hidastamiseksi myös Lentopelastusseura on sopeuttanut toimintaansa. Seuraamme viranomaisten ohjeistusta ja annamme tarvittaessa lisää ohjeita. Virus liikkuu ja leviää edelleen, vaikka Suomessa ainakin toistaiseksi leviäminen on käytännössä pysähtynyt. Jotta tilanne säilyy vähintään samana, muistakaa ohjeistus käsihygienian ja aivastelun/yskimisen suhteen, eli ahkeraa ja huolellista pesua, sekä pärskeet hihaan kyynärtaipeeseen tai nenäliinaan. Välttäkää ruuhkaa ja lähikontakteja, […]

KEIJO KEMPPAINEN 1967-2020

Suomen Lentopelastusseuran pitkäaikainen jäsen Keijo Kemppainen menehtyi 23.4.2020 maastoliikenneonnettomuudessa Hyrynsalmella. Lentopelastusseura kunnioittaa jäsenensä muistoa ja ottaa osaa läheisten suruun. IN MEMORIAM Yrittäjänä ja lennonopettajana toiminut Keijo Kemppainen menehtyi moottorikelkkaonnettomuudessa kotiseudullaan Hyrynsalmella torstaina 23.4.2020. Keijo Kemppainen oli pitkän linjan ilmailija, PPL- ja CPL -lupakirjat hän lensi jo nuoruusvuosinaan 1980-luvulla. Työuransa hän teki monipuolisena ja luotettavana metsäalan […]

LENTOPELASTUSSEURA JA KORONAVIRUSEPIDEMIA

Koronavirusepidemian leviämisen hidastamiseksi myös Lentopelastusseura sopeuttaa toimintaansa. Seuraamme viranomaisten ohjeistusta ja annamme tarvittaessa lisää ohjeita. Muistakaa ohjeistus käsihygienian ja aivastelun/yskimisen suhteen, eli ahkeraa ja huolellista pesua, sekä pärskeet hihaan kyynärtaipeeseen tai nenäliinaan. Välttäkää ruuhkaa ja lähikontakteja. Valtioneuvoston sunnuntaina 16.3. julkaistujen linjausten pohjalta SLPS muuttaa aiempaa ohjeistusta koulutusten ja harjoitusten suhteen. Käynnissä olevien ja alkavien kurssien […]

SLPS:N VUOSIKOKOUS PERUTTU

Suomen hallitus päätti linjauksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi torstaina 12. maaliskuuta. Hallitus linjasi, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta muiden tilaisuuksien järjestämistä. Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Lisäksi muista kuin välttämättömistä työmatkoista on syytä […]

HAUSKAA JOULUA JA TURVALLISTA UUTTA VUOTTA 2020!

Petróczy-Kármán-Žurovec PKZ 2  ”Schraubenfesselflieger”   Suomen Lentopelastusseuran toimintaa helpottavat mitä moninaisimmat nykytekniikan keinot. Perinteisen lentotähystyksen lisäksi löytyy moottorivarjoliitimiä (MOVA) ja kauko-ohjattuja droneja, varusteinaan GNSS-laitteita, huippuluokan kameralaitteistoa ja vaikka mitä. Toisin oli ennen vanhaan… Tietokilpailukysymys: Milloin kokeiltiin helikopteria lentotähystykseen ensimmäisen kerran? Aivan oikein – arvasimme, että kaikki muistavat hyvin PKZ 2 –koaksiaaliroottorikopterin. PKZ 2 Sata vuotta […]

UUTIS-JOUSEN JUTTU KUOPION HARJOITUKSESTA

Lentopelastusseuran Savo – Pohjois-Karjalan valmiusalue järjesti pienimuotoisen valmiusalueharjoituksen Rissalassa 21.9. Tässä on Uutis-Jousi -lehden juttu harjoituksesta kahtena pdf-tiedostona. Juttu julkaistaan Uutis-Jousen luvalla. Johdannoksi Väri on valttia maastossa liikkuessa Rissalassa järjestettiin Vapaaehtoisen pelastuspalveluun liittyvien lentokerhojen alueharjoitus. Mukana olivat Suomen Lentopelastusseuran alaiset Joensuun Ilmailukerho sekä Kuopion Lentäjät, joilta molemmilta harjoitukseen osallistui yksi kone miehistöineen. Harjoituksen johtajana toiminut […]

Alkavia Lentopelastusseuran kursseja

Tässä artikkelissa julkaistaan päivitetyt linkit alkavista Lentopelastusseuran tehtäväkohtaiseen kelpoisuuteen johtavista kursseista. Kurssit on järjestetty alkamispäivämäärän mukaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot ovat saatavilla linkeistä (Sivisverkosta). Ilman linkkiä olevien kurssien ilmoittautumista ei olla vielä avattu. LEKO 640 UUSIMAA – LENTOETSIJÄN KURSSI VERKOSSA, HELSINGISSÄ JA HYVINKÄÄLLÄ 16.9.-24.11.2019 LEKO 150 KEMI – LENTOETSIJÄN KURSSI VERKOSSA JA KEMINMAALLA 20.9.-30.11.2019

PAAVO HALKOLA 1951-2019

Suomen Lentopelastusseuran pitkäaikainen jäsen ja yhden jäsenyhdistyksemme puheenjohtaja Paavo Halkola menehtyi 28.7. lento-onnettomuudessa Kajaanin Vuolijoella. Lentopelastusseura kunnioittaa jäsenensä muistoa ja ottaa osaa läheisten suruun. IN MEMORIAM Paavo oli ilmailija henkeen ja vereen .Hän toimi Aavahelukan Ilmailukerhon puheenjohtajana ja oli aktiivisesti ideoimassa kerhon toimintaa. Hänen huolenaan oli saada kehitettyä lappilaista harrasteilmailua, ja hän kannustikin jäseniä lentämään ja […]

GOF U-SPACE #5

Mystinen otsikko saa kohta selityksensä, mutta aloitetaanpa juttu kuitenkin perusteista. Euroopan unioni, ja tarkemmin sanottuna sen lennonjohtoelin Eurocontrol, ovat jo jonkin aikaa tavoitelleet Eurooppaan yhteistä ilmatilaa, Yhteistä siinä mielessä, että "Euroopan lennonjohto" voi koordinoida lentoliikennettä riippumatta siitä, minkä valtion ilmatilassa ilma-alus on. Projekti aloitettiin vuonna 2004, ja se on edennyt vaiheittain. Projekti sai nimekseen SESAR [...]

Lentosammutuspäällikkökoulutusta Jämillä

Pelastusopisto järjesti yhteistyössä Lentopelastusseuran kanssa lentosammutuspäälliköiden koulutustapahtuman Jämillä 6.-8.5. Lentosammutuspäälliköiksi koulutetaan tehtävään sopivia pelastuslaitosten palveluksessa olevia henkilöitä, useimmat ovat palomestareita. Koulutus keskittyy palon sammutuksen johtamiseen ilmasta käsin, johdettavina voivat olla sammutusyksiköt maassa tai esimerkiksi sammutushelikopterit. Koulutukseen kuuluu Pelastusopistolla järjestettävä teoriaosuus sekä Jämillä nyt pidetty lento-osuus, johon koneet ja lentäjät tulevat Lentopelastusseuran kautta. Lentäjät saavat samalla [...]

Valmiustarkastus Jämillä

Lentopelastusseura järjesti Jämin lentopaikalla perinteisen valmiustarkastuksensa 3.-5.5. Nimestään huolimatta tapahtuma on enemmänkin harjoitus kuin tarkastus, joskin osallistujat saavat toiminnastaan kolmiportaisen palautteen. Palaute on kuitenkin tarkoitettu vinkiksi oman toiminnan kehittämiseen. Jämi soveltuu paikkana erinomaisen hyvin tämäntyyppiseen lentotoimintaan. Majoitus oli järjestetty Lomahotellilla ja ympäristön mökeissä, ruokailut samoin Lomahotellilla, Jämi Areena tarjosi hyvät tilat yleisiin höpinöihin, tehtävänantoihin, johtopaikalle [...]

Seminaari- ja vuosikokousristeily 2019

Lentopelastusseuran vuosikokous ja siihen liittyvä seminaari järjestettiin perinteiseen tapaan Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilyllä 5.-7.4.2019. Mukana oli yhteensä vajaat viisikymmentä kutsuvierasta, jäsenyhdistysten valtuutettua, seuran hallituksen jäsentä ja toimihenkilöä. Seminaariosuus Ohjelma noudatteli myös perinteitä, ja perjantai aloitettiin laivan ollessa vielä satamassa. Seuran hallituksen puheenjohtaja Heikki Heinonen avasi tapahtuman, ja aluksi tutustuttiin lyhyesti seuran käynnissä olevan strategiapäivityksen tilanteeseen. Tätä seurasivat [...]

TOIMINTAKERTOMUS 2018 JULKAISTU

   

LENTOPELASTAJA 1/2019 ILMESTYNYT

Maailmanhistorian ensimmäinen Lentopelastaja on ilmestynyt! Lehti on luettavissa tästä klikkaamalla.

Aamulehden juttu Pepestä

Lentopelastusseuran pitkäaikainen toimija Perti Myllylä Tampereelta sai viime vuoden lopulla tasavallan presidentin myöntämän “Lentokapteeni” -arvonimen. Ehkäpä juuri tästä syystä Aamulehden toimittaja Minna Ala-Heikkilä teki Pepestä erinomaisen lehtijutun 6.1. julkaistuun lehteen. Valitettavasti juttu on vain tilaajien saatavilla, joten kysyimme Minnalta lupaa julkaista juttu täällä meidän sivuillamme. Hän ystävällisesti antoi luvan, suuret kiitokset siitä, ja se on […]

Pertti Myllylälle lentokapteenin arvonimi

  Tasavallan presidentti myönsi 19.12.2018 kaksi lentokapteenin arvonimeä, joista toisen sai Lentopelastusseuran pitkäaikainen jäsen Pertti Myllylä. “Pepe” on toiminut ansiokkaasti moottoripurjelennon opettajana sekä harrastelentäjänä, ja osallistunut aktiivisesti myös seuran toimintaan. Suomen Lentopelastusseura onnittelee!

SLPS-Aluepäivät tammikuussa 2019

Suomen Lentopelastusseura järjestää tammikuussa 2019 viisi aluepäivää eri paikkakunnilla. Tapahtumien keskisimpinä tavoitteina on kertoa koulutuksen järjestelyistä, alueiden hälytysryhmien järjestämistä kursseista 2019, alueen valmiusjärjestelyistä SLPS:n osalta ja tekniikkaprojektin viimeisimmistä vaiheista. Tapahtumissa ovat mukana myös keskeisimpien yhteistyöviranomaisten puheenvuorot. Ilmoittautuminen tapahtumiin on käynnissä. Tapahtumien tarkemmat paikat ovat nähtävissä ilmoittautumissivuilla. Ilmoittautumaan pääsee seuraavista linkeistä: SLPS-Aluepäivä Pohjanmaa – Keski-Suomi, Seinäjoki […]

Drone-uutiskirje

Uudet luonnokset eurooppalaisesta drone-sääntelystä ovat kommenttikierroksella RPAS-toiminnalla on nyt oma radiotaajuus Läheltä piti -tilanteiden ja ilmatilaloukkausten määrät kasvaneet voimakkaasti Trafin uutiskirjeessä lisää

Lentoetsijän kurssi käyntiin Pudasjärven lukiolla

Pudasjärven lukion ilmailulinjan oppilaat osallistuivat tänään SLPS:n koulutusinfoon Pudasjärvellä. Samalla lukion toisen vuosikurssin oppilaat aloittivat lentoetsijän kurssin teoriaosan opiskelun SLPS:n Oppimisympäristössä. Kurssi jatkuu lokakuussa maa- ja lentokoulutuksella, joka toteutetaan yhteistyössä Pudasjärven lukion ja Pudasjärven Ilmailukerhon kanssa. Kurssin käytyään koulutettava osaa toimia lentoetsijän tehtävässä osana hälytysryhmän lentomiehistöä. - Suomen Lentopelastusseura lentoetsijän kurssi syventää ja monipuolistaa lukion [...]

Järjestöjen asema maakuntien varautumisessa häiriötilanteisiin turvataan

Järjestöjen tärkeä osallistuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen alueellisessa yhteistyössä halutaan varmistaa, kun vastuu alueellisesta varautumisen yhteensovittamisesta siirtyy aluehallintovirastoilta maakunnille vuoden 2021 alusta. Järjestöjen rooli oli yksi pääteemoista, kun maakuntien varautumistehtävien valmistelijat olivat koolla Helsingissä 28.–29. elokuuta. Järjestöt ovat hyvin aktiivisesti mukana varautumisessa kanssa jo nyt ja näin on syytä olla jatkossakin. Jussi-Pekka Kotilainen Turvallisuuskomitean sihteeristöstä […]

Vapaaehtoisten päivää juhlitaan 5.12.2018

Joka toinen meistä on sellainen – vapaaehtoinen! Keskiviikkona 5. joulukuuta vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö saavat erityistä huomiota, kun Suomessa vietetään Kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Kansalaisareena ry kutsuu vapaaehtoiset, yhteisöt sekä vapaaehtois- ja vertaistoiminnan aktiivit ympäri Suomen osallistumaan vapaaehtois- ja vertaistyöstä käytävään keskusteluun, juhlistamaan vapaaehtoisuutta, kiittämään ja kannustamaan vapaaehtoisia ja vertaisia sekä järjestämään vapaaehtoisaiheisen tapahtuman omalla paikkakunnallaan aikavälillä […]

Miehittämättömät ilma-alukset osaksi Lentopelastusseuran valmiutta

Miehittämättömät ilma-alukset (RPAS) on otettu osaksi SLPS:n operatiivista valmiutta. Tämän myötä seuran kyky vastata erilaisiin etsintä- ja valvontalentotoiminnan tehtäviin täydentyy ja monipuolistuu. SLPS kykenee tukemaan aiempaa monipuolisemmin viranomaista erilaisilla tehtävätyypeillä, sillä miehittämättömät ilma-alukset tuovat suorituskyvyllisesti täydentäviä elementtejä lentokoneiden (LEKO) sekä moottoroitujen varjoliitimien (MOVA) rinnalle. Uuden suorituskyvyn vahvuuksina ovat mm. kuvaussensorien tuottama data ja alhainen lentonopeus. […]

Sinustako valmiusaluekoordinaattori?

SLPS hakee vapaaehtoista valmiusaluekoordinaattoria Pohjanmaa – Keski-Suomi valmiusalueelle. Valmiusaluekoordinaattori on vapaaehtoisperiaatteella toimiva alueensa edustaja, jonka päätehtävinä ovat toimiminen linkkinä alueensa hälytysryhmien ja seuran toimiston välillä, koulutuksen ja valmiuden koordinointi alueen hälytysryhmien välillä sekä yhteydenpito alueen viranomaisiin ja muihin vapaaehtoistoimijoihin. Valmiusalueet sisältävät LEKO-, RPAS- ja MOVA-valmiusryhmiä sekä niiden hälytysryhmiä.    

Vapepa-info 1/2018

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun lehti Vapepa-info on ilmestynyt ja se on luettavissa verkkolehtenä Lehtiluukku-palvelussa. Toiminnasta kiinnostuneille ei-vapepalaisille suunnatun lehden sisältöä ja ulkoasua on uudistettu. Lehteen on lisätty temaattisten juttujen lisäksi myös kevyempää sisältöä, kuten graafeja, testejä ja lyhyitä vapaaehtoisten henkilökuvia. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa sekä painettuna että verkkoversiona.

SLPS:lla kaksi koulutustapahtumaa Jämijärvellä

SUOMEN LENTOPELASTUSSEURAN TIEDOTE 4.5.2018 Suomen lentopelastusseura SLPS järjestää vuosittaisen Valmiustarkastuksen 4-6.5. ja omalta osaltaan lentosammutuspäälliköiden koulutuksen 7.-9.5. Jämijärvellä, Jämin lentokeskuksessa ja lähiympäristössä. Tilannekeskus- ja hälytyspäivystystoiminto siirtyvät 4-9.5. väliseksi ajaksi Jämijärvelle. Hälytys- ja päivystysvalmius pysyvät jatkuvina koko maassa, mutta vaste tehtäviin on luonnollisesti tuona aikana Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa normaalia korkeammalla tasolla. Valmiustarkastuksessa mitataan SLPS:n kykyä […]

MPK:n Ilmapuolustuspiirin ja SLPS:n yhteistoimintasopimus allekirjoitettu

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Ilmapuolustuspiiri ja Lentopelastusseura ovat tehneet jo vuosia hyvää yhteistyötä. Nyt oli aika kirjata yhteistyön periaatteita oikein paperille, ja niinpä neuvottelujen jälkeen kirjattiin tulevaa suunnittelua varten yhteinen tahtotila vuodelle 2019, ja kouriintuntuvia toimenpiteitä jo kuluvalle vuodelle. Allekirjoittajina toimivat Ilmapuolustuspiirin päällikkö Jukka Valkeajärvi ja Lentopelastusseuran toiminnanjohtaja Janne Vainio, joskin jälkimmäistä edusti tilaisuudessa seuran valmiuspäällikkö.

Sinustako valmiusaluekoordinaattori?

Valmiusaluekoordinaattori on vapaaehtoisperiaatteella toimiva alueensa edustaja, jonka päätehtävinä ovat toimiminen linkkinä alueensa hälytysryhmien ja seuran toimiston välillä, koulutuksen ja valmiuden koordinointi alueen hälytysryhmien välillä sekä yhteydenpito alueen viranomaisiin ja muihin vapaaehtoistoimijoihin. Valmiusalueet sisältävät LEKO-, RPAS- ja MOVA-valmiusryhmiä sekä niiden hälytysryhmiä.   Lataa tiedosto (PDF, 344KB)

Metsäpalojen lentotähystyksen hankintailmoitus on julkaistu

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut hankintailmoituksen ”Metsäpalojen lentotähystys”. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA:ssa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Tarjouspyynnön tarkkoihin tietoihin ja dokumentteihin voit tutustua Hanki-palvelussa. Päästäksesi tarjouspyynnön tarkkoihin tietoihin, sinun tulee olla rekisteröitynyt Hanki-palveluun. Rekisteröityminen onnistuu osoitteessa https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki   Hansel toimii kilpailutuksessa konsultatiivisessa roolissa.   Ystävällisin terveisin Hansel Oy     Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kilpailuttamassa ”Metsäpalojen lentotähystys” -hankintaa. Hansel [...]

Rauhallista joulua ja lennokasta uutta vuotta 2018!

Lattiaikkuna Suomen Lentopelastusseura on perustettu v. 2006, mutta SAR –lentotoiminnalla Suomessa on pitkäaikainen kehityshistoria ennen VAPEPA:n valtakunnallista organisaatiota. Joulupukin osuus lentoetsintöjen pioneerityössä ei ole julkisesti kovinkaan hyvin tunnettua. Jo viime vuosisadan alkuaikoina Joulupukki alkoi käyttää lentoetsintää tonttujen keräämiseksi syksyisin Lapin tuntureilta Korvatunturille joululahjapajaan töihin – katso joulukortit v. 2014, 2015 ja 2016. Mutta mitä kummaa […]

Kolmas sektori viranomaisten turvallisuustoiminnan tukena

Selvityksen tavoitteena on ollut analysoida kolmannen sektorin toimintaa laajassa mittakaavassa turvallisuustoiminnan tukena. Käsillä oleva raportti auttaa aiempaa paremmin hahmottamaan viranomaisten turvallisuustoiminnan kannalta olennaisten kolmannen sektorin toimijoiden määrää ja osaamista, viranomaisten ja järjestöjen välisen yhteistyön toimivuutta sekä kolmannen sektorin rahoitusta. Selvitys tukee samalla valtioneuvoston yhteistä ennakointityötä sekä tuottaa tietoa sisäministeriön alaisten turvallisuusviranomaisten ja järjestöjen väliseen yhteistyöhön […]

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 on julkaistu

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 yhtenäistää varautumisen kansallisia periaatteita ja ohjaa hallinnonalojen varautumista. Toimeenpanoa seuraa ja yhteistoiminnan kehittämistä koordinoi Turvallisuuskomitea yhteistyössä ministeriöiden valmiuspäälliköiden kanssa. Päivitetyn Yhteiskunnan turvallisuusstrategian (PDF) voit ladata tästä: Turvallisuuskomitean muut materiaalit löytyvät täältä:  

PEKKA SALMI 1958-2017

Pätkä, pieni suuri mies Suomen Turust. Mieleemme on jäänyt leveä hymysi, syvä halauksesi ja töksähtelevä Turun murre. Ja ammattitaitosi, ryhdyitpä sitten mihin hyvänsä. Olit lentosammutuspäällikkökoulutuksen isä, ja otettasi olisi kaivattu taas ensi vuoden tapahtumaan. Jätit turhan suuret saappaat täytettäväksi. Lentopelastusseuran hallituksessa ollessasi ajoit seuran koulutuksen suuntaamista myös metsäpalovalvontalentoihin, ja näin tehtiinkin. Hetken tyydyit kouluttamaan lentosammutuspäälliköitä, […]

Vapepalle uusi puheenjohtaja

Minna Karhunen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun uusi puheenjohtaja julkistettiin lauantain Vapepa-foorumissa. Vuoden alussa tehtävässä aloittava Minna Karhunen toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana, mutta vapaa-ajalla häntä kutsuvat niin partiotoiminta kuin perhe ja ystävätkin. Uusi puheenjohtaja odottaa tulevaa pestiään uteliaana. Vapepan puheenjohtajaksi on astumassa monipuolinen osaaja. Pääosan urastaan Minna Karhunen on työskennellyt julkishallinnon parissa: maakuntaliitossa edunvalvontapäällikkönä, Karkkilan kaupunginjohtajana, Järvenpään kehitysjohtajana [...]

Vapepa etsii ja pelastaa

Suomen satavuotisjuhlavuotta vietettiin Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa harjoitusteemalla. Useissa harjoituksissa käytettiin koko Vapepan skaalaa, mukana olivat kaikki koordinaatiojärjestöt, eli maa-, vesi- ja ilmatoimijat. Ilmin päivänä 26.8. oli harjoitusten keskittymä, mutta niitä on järjestetty pitkin vuotta. Tästä linkistä pääset lukemaan kertomusta Rautjärvellä 21.10. pidetystä harjoituksesta. Yhdessä olemme enemmän!  

Muutoksia yhteisiin lentosääntöihin (SERA) 12.10.2017

Trafi on julkaissut tiedotteen 12.10.2017 alkaen voimaantulleista lentosääntöjen muutoksista, jotka on huomioitava lentotoiminnassa. Tässä Trafin tiedote kokonaisuudessaan: Trafi.fi – Uutinen – Lentosääntöihin muutoksia 12.10.2017 13.15 Yhteisiin lentosääntöihin (SERA) on tullut 12.10.2017 alkaen sovellettavaksi muutoksia, jotka on huomioitava lentotoiminnassa. kun ilma-aluksessa on toimintakuntoinen toisiotutkavastain (SSR-transponderi), sitä on käytettävä kaikilla lennoilla koko lennon ajan. Tästä ovat poikkeuksena […]

Vapepa Info 2/2017

Lue uusin Vapepa-info! Lehti sisältää mm. metsästäjien Vapepa-aktiivin haastattelun, tietoa RPAS- ja MOVA- laitteiden käytöstä hälytyksillä sekä raportteja Barents Rescue-, Neste 2017- ja Ilmi-harjoituksista. Vapepa info-lehteen pääset täältä.

Aina välillä onnistuu!

Muutama artikkeli taaksepäin otsikkona oli “Aina ei onnistu”. Nyt on mukava kirjoittaa uusi otsikko, kun aina välillä onnistuu! Kittilän Jeesiöjärvellä etsittiin neljättä päivää kadoksissa ollutta henkilöä yhteistyössä etsintää johtavan poliisin, Vartiolentueen helikopterin, Vapepan maajoukkojen ja kahden Lentopelastusseuran lentokoneen kesken. Yhteistyö kannatti, lentokone paikansi kadonneen ja helikopteri kävi vinssaamassa tämän pois vaikeakulkuisesta maastosta. Täältä voit lukea […]

Jälleen haetaan vuoden vapaaehtoista!

Järjestyksessään neljäs Vuoden vapaaehtoinen -kampanja on käynnissä. Kansalaisareena ry hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla. Vuoden vapaaehtoinen voi toimia vapaaehtoisena millä alalla tahansa ja missä päin Suomea tahansa. Hän voi olla myös yhteisönsä kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä tai jotenkin muuten ansioitunut […]

Koulutustarkastus 2017

Lentopelastusseura järjesti vuosittaisen koulutustarkastuksensa Jämin lentopaikalla 5.-7.5. Nimestään huolimatta tapahtuma on enemmänkin koulutuksellinen ja antaa osallistujille tietoa yhteisistä asioista. Toki miehistöjen tulee suoriutua myös annetuista tehtävistä kunnialla. Tällä kertaa mukana oli kuusi neljän henkilön miehistöä. Tapahtuma alkoi perjantai-iltana avauksella ja muutamilla oppitunneilla ja tietoiskuilla. Seuran koulutuspäällikkö Sami Kinnunen oli keksinyt oivan tavan tuoda uusia juttuja tapahtumaan, [...]

Lentosammutuspäälliköiden koulutustapahtuma 2017 Jämillä

Pelastusopisto järjesti Jämin lentopaikalla 2.-4.5. perinteisen koulutustapahtuman pelastuslaitosten lentosammutuspäälliköille. Lentopelastusseura oli tapahtumassa aktiivisesti mukana tuottaen lentämiseen liittyvän teoriakertauksen, lentokoneet ja niiden lentäjät. Lentosammutuspäälliköitä oli mukana tällä kertaa 24, joista kuusi ensikertalaista. Tervetuloa mukaan joukkoon, kokelaat! Sää suosi koko tapahtuman ajan, ja suunnitellut lennot, tiistain erityistehtävät sekä keskiviikon ja torstain johtolennot, saatiin lennettyä auringonpaisteessa. Johtolennoilla sammuttajina [...]

Vuosikokous 2017

Lentopelastusseuran vuosikokous seminaareineen järjestettiin 7.-8.4.2017 Suomen Lentopelastusseura piti vuosikokouksensa 8.4. 2017 M/S Mariellalla. Vuosikokousta edelsi seminaari, jossa paikallaolijat saivat nauttia yhteistyökumppanien esityksistä ja kuulivat seuran toiminnan tuoreimmat kuulumiset. Jäsenyhdistysten edustajia oli läsnä 30, ja kutsuvieraat, seuran hallituksen jäsenet sekä toimihenkilöt nostivat väkimäärän yli viiteenkymmeneen. Viranomaisia seminaarissa edustivat Sami Hätönen Poliisihallituksesta, Teemu Veneskari Kymen Pelastuslaitoksesta sekä […]

Vapepa Info 1/17

Uusimmassa Vapepa-infossa mm. Imatran ampumistapauksesta, jäsenjärjestöjen aktiivien haastatteluja sekä poliisiyhteistyöstä Satakunnassa.

Lentosammutuspäälliköiden perehdyttämiskoulutus

Perehdyttämiskoulutus on tarkoitettu uusille lentosammutuspäälliköille. Perehdytyksessä heitä valmennetaan myöhempää käytännön harjoitusjaksoa varten. Perehdytys toteutetaan lähiopetuksena Pelastusopistolla. Koulutettavalla tulee olla päällystötutkinto, toissijaisesti alipäällystötutkinto. Kohderyhmä: Pelastuslaitosten päällystöviranhaltijat (toissijaisesti alipäällystöviranhaltijat) sekä johtokone- ja helikopterilentäjät. I-jakso (19.-20.4.2017) on teoriajakso, joka on pakollinen uusille lentosammutuspäälliköille, mutta soveltuu myös vanhoille lentosammutuspäälliköille tietojen ajan tasalla pitämiseen. II-jakso toteutetaan niin, että 2.-4.5.2017 sekä uudet että vanhat […]

Vapepa on poliisille luotettava kumppani

Katsaus: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on poliisille luotettava ja edullinen kumppani Poliisiammattikorkeakoulun kartoituksen mukaan vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on poliisille tärkeä ja luotettava kumppani, jota ilman kaikista tehtävistä ei selvittäisi. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun käyttö on myös edullista. Yleisimmin vapaaehtoisia käytetään kadonneen henkilön etsinnässä. Poliisiammattikorkeakoulussa on selvitetty poliisin ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) yhteistoiminnan kustannuksia ja toimivuutta. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 52 […]

Vapepa-info 2/2016

Vuoden toinen Vapepa-info on nyt luettavissa Lehtiluukussa. Lehdessä kerrotaan mm. varjoliitäjistä ja RPAS-toimijoista. Lehti on luettavissa täällä.    

Viranomaiset ja vapaaehtoiset Nuotta 2016 -öljyntorjuntaharjoituksessa

Kemissä harjoiteltiin yhteistoimintaa onnettomuustilanteessa öljyntorjunnan saralla elokuun viimeisenä viikonloppuna. Lauantaina iskenyt Rauli-myrsky rajoitti lentotoimintaa, mutta ilmaankin päästiin. Lue alla oleva Lapin Pelastuslaitoksen mediatiedote. NUOTTA 2016 –ÖLJYNTORJUNTAHARJOITUS KEMISSÄ  25. -28.8.2016 Kemin Ajoksen sekä kaupungin edustan merialueella järjestettiin laaja Nuotta 2016 –öljyntorjuntaharjoitus 25.- 28. elokuuta. Tavoitteena oli harjoitella viranomaisten ja eri järjestöjen yhteistoimintaa onnettomuustilanteessa. Harjoitusta johti Lapin […]

Lentopelastusseura Turvallisuusmessuilla

SPEK, Suomen Palopäällystöliitto, Pelastustieto-lehti ja Lentopelastusseura yhteisellä osastolla.

Vapepa Info 1/2016

  Vuoden ensimmäinen Vapepa-info lehti on nyt ilmestynyt! Lehdestä löytyy juttuja mm. lentopelastuksesta, muonituksesta ja Saukko 2016- harjoituksesta. Pääset lukemaan lehteä täällä http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=106021

Lentopelastajat hälytetään kiireellisiin hätäetsintöihin

Suomen Lentopelastusseura on hälytetty kymmenen toimintavuotensa aikana tekemään noin 500 etsintää, joista suuri osa on ollut kiireellisiä hätäetsintöjä. Metsäpalovalvontalentoja on lennetty kaikkiaan 10 000 tuntia. Suomen Lentopelastusseuran kouluttamat lentäjät toimivat lentotehtävissä viranomaisten tukena. Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintä- ja valvontalentotoiminnan koordinaatiojärjestö, ja se juhlii kymmenvuotista taivaltaan 11. maaliskuuta. Seuralla on 40 jäsenyhdistystä […]

TAPAHTUMAKALENTERI

Tehtäviä vuonna 2023 (päivitetty 13.10.)

HÄLYTYKSIÄ 25kpl
ETSINTÄ- JA JOHTOLENTOJA 34kpl
METSÄPALOVALVONTALENTOJA (x10) 41kpl

Tehtäviä vuonna 2022

HÄLYTYKSIÄ 22kpl
ETSINTÄ- JA VALVONTALENTOJA 22kpl
METSÄPALOVALVONTALENTOJA (x10) 39kpl

Tehtäviä vuonna 2021

HÄLYTYKSIÄ 40kpl
ETSINTÄ- JA VALVONTALENTOJA 35kpl
METSÄPALOVALVONTALENTOJA (x10) 89kpl

LENTOPELASTUSSEURAN TOIMINTAA TUKEVAT

YHTEYSTIEDOT

Ratamestarinkatu 11 A, 00520 Helsinki
info@lentopelastus.fi

Toiminnanjohtaja Janne Vainio
040 020 0269 / janne.vainio(a)lentopelastus.fi

Verkkopedagogi Raakel Saarinen
050 547 5157 / raakel. saarinen(a)lentopelastus.fi

Valmiuspäällikkö Arto Kupiainen
040 580 0092 / arto.kupiainen(a)lentopelastus.fi

Järjestösihteeri Ilyn Makipig-Pitkänen
040 149 0155 / ilyn.makipig-pitkanen(a)lentopelastus.fi

Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003720345049
Operaattori: Apix Messaging Oy (003723327487)
Y-tunnus:
2034504-9